perjantai 28. joulukuuta 2012

Jänöset rakastavat talvea!

Heippa!

Ensin alkuun kuulette taas saman vanhan valituksen, anteeksi etten ole kerennyt päivittää blogia useammin... Olin tosiaan Thaimaassa pari viikkoa lomailemassa ja sen aikaa kaneilla (ja koirilla) oli täällä hoitaja. Pelästyin kuoliaaksi kun Thaimaaseen tuli soitto, että Adelyn on karannut ja ei anna ottaa kiinni. Annoin neuvoja, että miten riiviön saisi kiinni. Ihmettelen vieläkin, että miten Adelyn karkasi eikä antanut ottaa kiinni, tätähän löllykkä ei ole minulle ikinä tehnyt! Ehkä se jännitti uutta ihmistä. Aikaa kului ja lopulta tuli soitto, että neiti saatiin kiinni, kiitos komppariviristysten!
Rusakko oli kuulemma käynyt naapurin pihoilla ja melkein autotiellä juoksemassa, eli tosi kaukana kotoa. Ei kukaan pupuista ole ennen lähtenyt pihasta pois, ennenkuin nyt. No, onneksi kaikki päättyi hyvin, eikä kukaan jänöistä karannut enään. Voitte vaan kuvitella, olinko jo ihan itku kurkussa Thaimaassa kun epätoivo iski. Pelkäsin, etten näkisi Adelyniä enään. Mainittakoon, että hoitaja ei ole kokenut kanien käsittelyssä, eli pointsit sinne, että neiti saatiin turvallisesti kiinni!
Puput oli myös hieman pyöristynyt parin viikon aikana, taisi hoitaja olla hieman runsaskätinen ruokkija:D No, onneksi lisämassa näin talvella ei ole niin vakavaa.

Nyt pääsemmekin postauksen todelliseen aiheeseen, eli kanien ulkoiluttamiseen. Täällä on ollut niin kylmä, että olen suosiolla jättänyt kanien ulkoilun jäätymisen takia väliin. Nyt kuitenkin ulkona oli huimat +2 astetta, joten jänösille oli hyvä sää jaloitella. Ensin ajattelin, että otan vain kaksi kania kerralla, koska lumessa niitä on vaikea vahtia. Laiskuus kuitenkin iski ja päästin kaikki jänöset kerralla ulos. Huhhuh, olihan siinä paimentamista, kun kaikki otukset juoksi eri suuntiin!

Candyllä oli herkkua:D


Kanit oli selvästi iloisia ja ihan täpinöissään kun pääsivät ulos nauttimaan. Ådelia on ihan kuin äitinsä, se sukelteli yhdessä Candyn kanssa lumessa ja kaivoi pieniä koloja. Nelli juoksi vaan päättömänä muristen ympäri ja yritti jopa hypähdellä pieniä iloloikkia, söpöä!
Adelynillä oli taa ihan muut jutut mielessä. Olin laittanut kompparit yhteen kulmaan, jottei kanit pääsisi terassin alle. Adelyn keksi hypätä komppareiden yli. Voin kertoa, että ilmavaraa oli reilusti. Kyllä hetken tuijotin suu auki neitiä, enneinkuin tajusin käydä pyydytämässä sen.

Candy nautiskeli hieronnasta
 


Valotus oli hieman huono, kun aurinko ei paistanut, mutta pari ok kuvaa tuli. Otin myös videota, mutta sen editoin vasta myöhemmin.

 
                        
 
 
 


8 kommenttia:

  1. On kyllä söpöjä kuvia, sun pupuillas on mahtavia ilmeitä..! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jeps, noi on aika ilmekkäitä tapauksia:D

      Poista
  2. Ihania kuvia! Voiko 8kk poikasta viedä ulos ja jos voi mikä on pakkas raja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kanin ulos vieminen on aika kanikohtaista. Jos kani asuu sisällä, ei ulkona kauhean kylmällä/kauan kannata olla talvella, koska suuri lämpötilan vaihtelu ei tee hyvää kanille. Pieniä hetkiä voi pikkupakkasilla ulos viedä, mutta kannattaa seurailla kania:)

      Poista
  3. Aivan ihana tuo ryhmäkuva :)))

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...