Pienenpieni murhekryyni

Heippa taas pitkästä aikaa!

Blogi on taukoillut jo pidemmän aikaa, sillä omistajan kiireet on painanut päälle, joten kaneista en ole kerennyt napata uusia kuvia. Itselläni leikattiin käsi loppuvuodesta ja se on myös hieman hankaloittanut elämää, joten siksikin blogi on viettänyt hiljaiselämää.
Kanit voivat nyt hyvin ja selvästi nauttivat tulevasta keväästä. Talvi ei kuitenkaan ollut täysin huoleton, sillä Nelli aiheutti taas harmaita hiuksia omistajalleen...

Kerroin jo aiemmin syksyllä, että Nelli ei lähtenyt kasvattamaan talvikarvaa ja oikeastaan tiputti viimeiset harjaksenrippeensä. Siitä syystä Ådelia ja Nelli asuivat talven sisällä ja Candy sekä rusakko viileämmässä kanilassa. Nellin ongelmat ei loppunut tähän, sillä pian karvan tiputtamisen jälkeen alkoi se laihtua ihan kamalasti.

Tähän syynä ei ollut mikään stressi tai syömättömyys, vaan Nelli söi kyllä ihan normaalisti. Oikeastaan se söi ruokaa enemmän kuin ennen. Kani oli myös pirteä ja touhukas, mutta väsyi silti helposti. Papanat olivat tosi kuivia ja pieniä, mutta niitäkin tuli suht normaalisti.
Kani vaan jatkoi laihtumista ja pian alkoi tuntumaan ja näkymään luut.

Tässä vaiheessa oli tosi epätoivoinen olo, kun mitkään poppakonstit ei auttanut. Juttelin asiasta useamman eläinlääkärin kanssa, mutta mikään ei auttanut tai syytä selvinnyt. Joku epäili jonkunlaista tarttuvaa tautia (virusperäistä?), mutta se kumottiin, koska Ådelia oli täysin kunnossa.
Nelli myös madotettiin kaksi kertaa, eli tuskin mistään madoista tämä johtui.

Kevään tullessa alkoi Nelli saamaan painoa. Oikeastaan kun lumet alkoivat sulaa, oli neiti jo pyöreämmässä kunnossa. En tiedä mikä aiheutti tämän painonkertymisen, mutta siitä iloittiin kovin!
Parin kuukauden sisässä Nellistä tuli taas normaalipainoinen ja turkkikin alkoi hieman kasvamaan takaisin.

Nyt Nelli on hienossa massassa ja turkki on paksuuntunut. Vielä saisi kani olla vähän lihaksekkaampi ja hieman massavampi, mutta laiha se ei todellakaan ole. Karvakin on kasvanut niin hienosti, että tytöt pääsivät muuttamaat ja ulos. Nyt olisi edessä sitten lauman totutus yhteen, nyt kun lauma on kahdessa osassa. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin!:)

Kerro mihin sattuu

Lauantaina itkettiin ja valvottiin Candyn takia. En montaa kertaa elämässäni ole tuntenut itseäni niin avuttomaksi ja onnettomaksi.

Lähdin päivällä kanilaan aikeissa siivota tyttöjen kämppä perinpohjin. Suunnitelmat saivat uuden käänteen kun kanilaa kävellessäni tajusin jonkun olevan vialla. Vastassa oli vain kolme kania, Candyä ei näkynyt missään. Candy on minua aina ensin vastassa, joten tiesin jonkun olevan vialla.

Juoksin kanilan luokse kauhukuvat päässäni ja näin Candyn makaamassa kyljellään häkin perällä. Kani makasi pissalätäkössä ja hengitti vain vaivoin.
Vihelsin ja huutelin Candyn nimeä ja lopulta se nousi vaivalloisesti hieman ylöspäin.
Otin tärisevin käsin kanin pois kämpästään ja aloin kiikuttaa sitä sisälle.
Candy oli ihan veltto ja puuskutti oudosti. Sen silmät oli lasittuneet ja se ei ottanut mitään kontaktia ulkomaailmaan.
 Koko matkan sisälle ajattelin vain, että en kestä menettää Candyä. Ei minun pikku Candyä, jonka hoidin pienestä rääpäleestä isoksi kaniksi...Tunne oli ihan kaamea!

Laskin velton ja haisevan kanin kylppärin lattialle. Sinne Candy lyyhistyi heti kyljelleen. Tällöin soitin äitini apuun, koska piti päästä eläinlääkärille. Tässävaiheessa aloin myös itkemään ihan hulluna, koska olin aivan varma, että rakas kanini ei huomista näkisi...

Tutkit kyynelten valuessa kanin läpi ja huomasin sen mahan olevan ihan turvoksissa. Tästä päättelin, että Candy kärsii suolitukoksesta. Annoimme äidin kanssa tarvittavan ensiavun ja pesimme hieman pissaa pois neidin kyljistä. Sen jälkeen lähdimme ajamaan eläinlääkäriin.

Lääkäri totesi saman mitä minäkin, suolitukoshan se, viellä erittäin paha sellainen. Candy sai nestettä monta ruisketta sekä lääkettä ja parafiiniöljyä. Kotiin saatiin myös lääkkeitä ja hoito-ohje.
Lääkäri myös totesi, että jos ei maanantaihin mennessä helpotu, on Candy pakko leikata.

Lauantai-sunnuntai välisen yön vietin Candyn seurassa. Pelkäsin sen menehtyvän ja murehdin jo leikkausta. Miksi onnen tajuaa vasta kun sen meinaa menettää?

Onnekseni voin kertoa, että Candy voi hyvin! Se on ollut sisällä eristyksessä muusta laumasta ja on alkanut parantua hienosti!
Eilen illalla sairastuvalla vastassa oli jo pirteä kani, joka oli jo ihan oma itsensä. Hirveästi tuntui Candyä kiukuttavan häkissä oleminen ja lääkkeen ottaminen. En varmaan ikinä ole ollut noin onnellinen kanin kiukuttelusta!:)

Taidettiin selvitä hengissä kokemuksesta. Vielläkään ei ole tietoa, että mikä tämän aiheutti. Muut kanit nimittäin on kunnossa ja ruokinassa sun muussa ei ole mitään muutoksia. Jaa-a, tiedä sitä vaikka ei selviäsi ikinä. Pääasia on se, että Candy voi hyvin.