Koti on siellä missä sydänkin on

Ensinnäkin, ulkoasu koki totaallisen muutoksen. Kesähän alkaa olla ohi (vaikken sitä varmasti myönnä!), joten vihreä sai väistyä. Mitäs mieltä olette?:)

Toiseksi, kanien uusi kämppä valmistui ja pitkäkorvat muuttivat luokseni sunnuntaina.
Voi sitä riemun määrää, kun sain taas omat mussukkani itselleni, oli jo ikävä!

Uusi kanila on isäni ja pikkuveljeni käsialaa, itse tosin sen suunnittelin. Mökissä on hyvät eristykset ja mukavan lämpöistä. Se on myös iso, vaikka kuvasta sitä on vaikea hahmoittaa.
Takana on kaksi kerrosta, tuossa tornissa taas säilytetään ruuat. Kaneilla on myös ihan hervottoman kokoinen ulkotarha, jossa ne saavat asua kesät. Siitä minulla ei ole viellä kuvaa, koska se ei ole viellä valmis. Eli tämä keltainen on kanien talvikämppä.


Moni on pyydellyt postausta kanien sekä rottien tavaroista ja niiden kämpistä. Voin jo lupailla, että postausta tulee heti kun ollaan saatu kaikki valmiiksi;)

Kanit oli varmaan yhtä innoissaan muutosta kuin omistaja. Poikkeuksena tietysti Nelli, jolle muutokset on aina alkuun vaikeita. Niin kuin veikkasinkin, Nelli oli hieman shokissa. Jellona otti yhden kulman itselleen, jossa se kökötti ja ajoi vihaisesti kaverinsa pois, jos ne sinne uskalsivat mennä. Nyt alkaa jo Nellinkin kanssa helpottaa.

Nyt olen kipeänä, mutta heti kun tästä taudista pääsen, lähden testailemaan pupujen kanssa uutta isoa pihaa!



Rotille kuuluu myös hyvää.
Nyyti oli meille tullessaan tosi pieni ja kokoero Nuttuun oli tosi huima. Nyyti oli valehtelematta yli puolet pienempi kuin Nuttu, vaikka neidit ovat päivälleen saman ikäisiä.
Nyyti oli myös superarka, se ei uskaltanut edes liikkua, jos ihminen oli samassa huoneessa. Olin myös huolestunut rottien suhteesta, ne kun ei ekaan viikkoon ottanut toisiinsa mitään kontaktia.
Mieluummin vain väistelivät toisiaan ja olivat eri kerroksissa.



Ilokseni voin kertoa, että pikkuNyyti on alkanut saada massaa ja kasvaa hienoa vauhtia. Kokoero Nuttuun on vielläkin suuri, mutta sentään me edetään oikeaan suuntaan. Nutun ruokailua pitää muuten ruveta hieman vahtimaan, se paisuu kuin rantapallo tätä tahtia:D Ai mitenniin ahne eläin?



Nyyti on vielläkin arempi kuin Nuttu. Pikkuhiljaa alkaa pikkuinen avautua. Nyyti jopa tulee luukulle satunnaisesti, eikä vastustele syliinottamista.
Tytöt myös nukkuvat yhdessä, niiden suhde on selvästi paranemassa kokoajan.



Loppuun viellä kuva rottien lukaalista:)

Hiiri ja rotta

Nutun uusi kaveri sai pysyä nimeltään Nyytinä, vaikka sitä onkin kutsuttu nyt hiireksi.
Nyyti on kauhean pieni, paljon pienempi kuin Nuttu. Tytöt ovat syntyneet samana päivänä ja siihen nähden kokoero on aika huima.
No, ehkä Nyyti tuosta alkaa kasvamaan;)

Eilen otin videota pikkuisten puuhista.





 
   

Lopuksi voisin kehoittaa vastaamaan kyselyyn reunapalkissa:)

Hetket, jotka voisin elää uudelleen

Tiedettekö tunteen kun muistelet jotain tapahtumaa ja mietit, että sen voisi elää uudelleen?
Ehkä haluat kokea uudelleen ihanan tunteen, ehkä haluaisit tehdä jotain toisin. Ehkä vaan haluaisit palata menneeseen...

Yön pimeinä unettomina tunteina mietin juuri näitä hetkiä ja niiden uudelleen elämistä.
Paljon muistoja ja näitä kyseisiä hetkiä tuli mieleen kaneista ja ne tahdon jakaa teidän kanssa.


Candyn hakeminen


Tämä herättää minussa ristiriitaisia tunteita. Oli ihanaa ja jännittävää saada uusi eläin, jonka kanssa on koko elämä edessä. Toisaalta taas myös muistan järkytyksen tunteen ja sen kauhean jälkikatumisen. Jos joku ei Candyn tarinaa tiedä, voi sen lukea tiivistettynä täältä.
Haluisin palata pimeään talliin ja sanoa ne sanat, mitkä päässäni pyöri. Haluisin olla tiukempi, neuvoa enemmän, laittaa kasvattajat kovemmille.

En haluisi elää uudestaan kotimatkaa, jonka tein luisevan paniikissa olevan kanin kanssa.
Enkä haluaisi kokea sitä epätoivon tunnetetta, minkä koin kun tajusin ostaneeni luultavasti kuolemassa olevan kanin.

Jos joku kysyisi, että kadunko Candyn ottamista niin voin vastata suoraan, että en. 
Candy on vaan niin mahtava, upein omistamani kani.

Yllä oleva kuva on otettu monen itkun, monien tuntien ja kovan työn jälkeen. Ensimmäinen kerta,
kun Candy luotti minuun ja nukahti syliini. Hetki, jota on mahdotonta unohtaa.



Ensimmäinen iloloikka!



Nellin ensimmäinen päivä meillä ja sen järkytys tavatessaan uuden sekopäisen kämppiksensä;)



Nelli vauvana

 

Ensimmäiset estehyppy kaikilta
 


Muksujen syntymä






Ensimmäinen kosketus tyttöihin


Vielläkin ikävöin Candyn muksuja ja niiden kanssa vietettyä aikaa. Sitä muistelen lämmöllä:)

 

  





Kuinka paljon voi yhtä kania rakastaa?



Kanien ensilumet!



Kesä<3



Kanit mökkeilemässä ensimmäisen kerran

Syksyn lehdet

Ensilumi

 

Iloloikat

 



  

























Olisihan näitä vaikka millä mitalla, mutta tässä nyt päällimmäisiä.
Tiivisteenä voisin sanoa vaan, että elämä olisi tylsää, tunteetonta ja kamalaa ilman näitä hupsuja otuksia!

Yhteinen sävel löydetty

Nopea puhelinräpsy uudesta tulokkaasta ja Nutusta. Yhteinen sävel löytyi heti, neidit käpertyivät omistajan huppuun päikkäreille <3

Elämää ei voi käsikirjoittaa

Otsikossa esiintyvä sanonta on yksi suosikkejani. Elämää ei voi suunnitella pitkälle ilman, että suunnitelmat muuttuisivat. Joskus elämän vaihtelevaisuus on kurjaa, joskus se taas avaa uusia ovia.

Käsikirjoitusta ei noudatettu rottien kanssa. Kerroinkin jo edellisessä postauksessa siitä, että miten Nyyti on rakentanut erillaisen suhteen äitiini kuin minuun.

Näiden kahden suhdesta on vaikea selitellä, heillä vaan kemiat pelaa yhteen. Nyyti on ihan rauhallinen ja tyytyväinen äitini kanssa, kun taas minun kanssa se on levoton. Nyyti ei välttämättä tulisi itse vapaasti minun käsiteltäväksi, mutta anna olla kun äiti tulee...Silloin Nyyti tulee ensimmäisenä luukulle:)
Äitini ei ole nähnyt Nyytiä edes joka päivä, niinkuin minä ja silti Nyytikkä on aina enemmän iloinen äitini tulosta kuin minun. Heillä vaan pelaavat kemiat paremmin kun minulla ja Nyytillä.

Älkää ymmärtäkö tätä väärin, rakastan pientä Nyytiä, mutta meidän suhde ei vaan yllä sille tasolle kuin minun ja Nutun suhde.
Nuttu tulee vastaan minua luukulle, muille ihmisille se ei tule innokkaana vastaan tai pakenee kun luukun avaa.
Kun päästän tytöt vapaaksi, lähtee Nyyti touhuamaan omiaan, kun taas Nuttu kiipeää olkapäälleni ja nukahtaa tuhahtaen.
Nuttu myös rakastaa pestä minua ja vastaa maiskuttamalla kun maiskutan sille.

Näiden selitysten jälkeen päästään todelliseen aiheeseen, Nyyti muuttaa äidilleni.
Äiti saa vihdoin rotat, mitä on jo usean vuoden toivonut ja mikä parasta, hän saa oman lellikkilapsensa omakseen. Uskon, että Nyytillä on parempi olla sen ihmisen luona, minkä se itse valitsisi jos voisi.
Eli molemmat tytöt saavat tänään uudet kaverit. Minulle siis jää Nuttu ja saan sille uuden kaverin.
Näin on parasta kaikille ja vaikka Nyytiä (uudessa kodissa nimi muuttuu Tingaksi) tuleekin kauhea ikävä, pääsen katsomaan sitä niin usein kun haluan.
 
 
Nutun uudesta kaverista tulee tod.näköisesti Nyyti II, jos en keksi uutta nimeä:)
Psstt.. Eikös muuten ole jo vähän kehitystä rottakuvailussa? Ehkä viellä opin siimahäntien kuvaamisen salat;)