Heihei pienoinen

Hieman ikäviä uutisia täältä... Tällä hetkellä suru on sen verran suuri, että enempää en pysty kirjoitella, mutta myöhemmin teen Nellistä muistopostauksen. Silloin kun hyviä aikoja pystyy muistella ilman näin suurta tuskaa.

Kaikki muut puput on kunnossa, mutta huonot uutiset myös jatkuvat, sillä myös pieni Nyyti nukahti ikuiseen uneen pari viikkoa sitten. Nyt siis jatketaan elämää ilman Nelliä tai rottia...

 

Heihei mitä kuuluu?

Blogi on pysytellyt jo pidemmän aikaa jälleen hiljaisena, pahoittelut!

Kaneille kuuluu hyvää, ne elävät omaa pupunelämäänsä tyytyväisenä. Kaikki neljä tyttöä asuvat jälleen laumana yhdessä, viimeksihän kun kirjoittelin asuivat Nelli ja Ådelia yhdessä sekä Candy ja Adelyn yhdessä.

Candy, Ådelia ja rusakko eivät  pahemmin reagoineet yhdistämisest, ne tervehtivät toisiaan ja jatkoivat elämää normaaliin tapaansa-aivan kuin ne eivät olisi koskaan olleet erossa.
Pieni murhekryyni Nelli taas pisti pakkaa sekaisin vuorotellen lamaantumalla, tömistelemällä tai puremalla kavereita pyllyyn. Nyt kuitenkin tilanne on rauhoittunut ja toivottavasti sellaisena se pysyykin!

Kaneista on tullut huonosti nappailtua kuvia, mutta tässä syksyisiä kuvia neitokaisista. 


 



Sitten ikävempiin uutisiin, eli rottien kuulumisiin. Nuttu kuoli syksystä äkillisesti ja Nyyti jäi yksin.
Nuttu oli edellisenä päivänä täysin normaali oma itsensä, mutta löytyi aamulla kuolleena. Suru oli suuri ja vieläkin itkettää, kun muistelee omaa pientä taskurottaani. On kyllä hirmuinen ikävä! 



Äidillänihän asusteli kaksi rottaa, Tinga ja Ming. Olosuhteiden pakosta tytöt muuttivat kesällä meille ja hetken meillä asustelikin neljä rottaa, tosin kahdessa eri häkissä. Pian kuitenkin aika jätti Nutusta ja myöhemmin Tingasta, joten jäljelle jäi enään Nyyti sekä Ming.
Ming ja Nyyti eivät yrityksistä huolimatta toisiinsa tottuneet, joten molemmat elävät elämää yksin. Tämä on tosi kurjaa, mutta yritän itse olla niille mahdollisimman paljon seurana, vaikka en tosin rottakaveria voi koskaan korvata täysin.

Nyyti

 En uskalla luvata aktiivisempaa päivittelyä, mutta yritän kyllä kirjoitella välillä edes lauman kuulumisia. Aktiivisemmin kirjoittelen koirien blogissa, sillä tällä hetkellä niiden elämä on paljon mielenkiintoisempaa kuin kanien sekä rottien. Mutta toivottavasti saatte pian taas lukea kuulumisia ja tällä kertaa vain positiivisia sellaisia! 

Pienenpieni murhekryyni

Heippa taas pitkästä aikaa!

Blogi on taukoillut jo pidemmän aikaa, sillä omistajan kiireet on painanut päälle, joten kaneista en ole kerennyt napata uusia kuvia. Itselläni leikattiin käsi loppuvuodesta ja se on myös hieman hankaloittanut elämää, joten siksikin blogi on viettänyt hiljaiselämää.
Kanit voivat nyt hyvin ja selvästi nauttivat tulevasta keväästä. Talvi ei kuitenkaan ollut täysin huoleton, sillä Nelli aiheutti taas harmaita hiuksia omistajalleen...

Kerroin jo aiemmin syksyllä, että Nelli ei lähtenyt kasvattamaan talvikarvaa ja oikeastaan tiputti viimeiset harjaksenrippeensä. Siitä syystä Ådelia ja Nelli asuivat talven sisällä ja Candy sekä rusakko viileämmässä kanilassa. Nellin ongelmat ei loppunut tähän, sillä pian karvan tiputtamisen jälkeen alkoi se laihtua ihan kamalasti.

Tähän syynä ei ollut mikään stressi tai syömättömyys, vaan Nelli söi kyllä ihan normaalisti. Oikeastaan se söi ruokaa enemmän kuin ennen. Kani oli myös pirteä ja touhukas, mutta väsyi silti helposti. Papanat olivat tosi kuivia ja pieniä, mutta niitäkin tuli suht normaalisti.
Kani vaan jatkoi laihtumista ja pian alkoi tuntumaan ja näkymään luut.

Tässä vaiheessa oli tosi epätoivoinen olo, kun mitkään poppakonstit ei auttanut. Juttelin asiasta useamman eläinlääkärin kanssa, mutta mikään ei auttanut tai syytä selvinnyt. Joku epäili jonkunlaista tarttuvaa tautia (virusperäistä?), mutta se kumottiin, koska Ådelia oli täysin kunnossa.
Nelli myös madotettiin kaksi kertaa, eli tuskin mistään madoista tämä johtui.

Kevään tullessa alkoi Nelli saamaan painoa. Oikeastaan kun lumet alkoivat sulaa, oli neiti jo pyöreämmässä kunnossa. En tiedä mikä aiheutti tämän painonkertymisen, mutta siitä iloittiin kovin!
Parin kuukauden sisässä Nellistä tuli taas normaalipainoinen ja turkkikin alkoi hieman kasvamaan takaisin.

Nyt Nelli on hienossa massassa ja turkki on paksuuntunut. Vielä saisi kani olla vähän lihaksekkaampi ja hieman massavampi, mutta laiha se ei todellakaan ole. Karvakin on kasvanut niin hienosti, että tytöt pääsivät muuttamaat ja ulos. Nyt olisi edessä sitten lauman totutus yhteen, nyt kun lauma on kahdessa osassa. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin!:)

Arvonta

Riemuloikan blogissa!

Kuka lohduttaisi Intoa?

Niin kuka Into?

Meille palautui yksi Candyn muksuista etsimään uutta kotia, koska edelliset omistajat eivät enään sitä pystyneet pitämään. Nyt olisi siis kanipoika omaa kotikoloa vailla.

 

Virallisesti herra on nimeltään Alex Kevätusva ja sehän on tosiaan syntynyt huhtikuussa 2012.
 Rotuina pojassa on mm. kääpiöjänistä, belgianjänistä, belgianjättiä, hollantilaista ja kääpiöluppaa.

Edellisen omistajat kuvasivat Intoa araksi, mutta jo pari päivää täällä ollessaan on poika osoittanut olevansa reipan ja touhukas. Käsittely ja hoitotoimenpiteet sujuvat ongelmitta. Into on ulkonäöltään ja luonteeltaan tosi Candymäinen. Aivan mahtava tyyppi!


Herrassa on hieman jänismäistä tempperamenttia, mutta on kuitenkin äärettömän kiltti. Kokoa pojalla on noin 2,5kg-3,5kg karkeasti arvioituna.

Jos sinua kiinnostaa tarjota pojalle koti, niin ota yhteyttä!:) (jajore@luukku.com).
Kani asustaa Nummelassa ja kulkeutuu mahdollisesti pk-seudulle menojen mukaan.

Kaksi laumaa, neljä kania

Postailu on hieman jäänyt, pahoittelut jälleen siitä!

Mitäs meille kuuluu?
Noh aloitetaanpa siitä, että meillä on jaettu väliaikaisesti lauma kahtia. Tämä johtuu siitä, että pieni Nelli ei ilmeisesti ollut varautunut talven tuloon.

Kanilassa on kylmempi kuin sisätiloissa, mutta myös lämpimämpi kun ulkona. Kaikki kanit on selvinnyt talven kanilassa aina hienosti. Tälläkertaa vaan Nelli ei kasvattanut kunnon turkkia ollenkaan. Oikeastaan se alkoi tiputella harjastaan ja peppukarvoja, joten turkki on entistäkin ohuempi. Ensimmäisten pakkasöiden tullessa olin tosi huolestunut, koska pelkäsin Nellin palelevan.

Kesäkuu 2012, Ådelia oli ihan mini!

Neiti ei lähtenyt kasvattamaan karvaa ollenkaan ja päätin, että se saa muuttaa talveksi sisälle. Näin en joutuisi stressata sen vointia kokoajan. Nellin seuraksi sisälle muutti Ådelia, joka on lauman toiseksi pienin. Candy ja Adelyn eivät varmasti olisi selvinneet taas sisällä, niillä kun on jo kunnon talvipuuhkat kasvatettuna. Raukat olisivat varmaan läkähtyneet!

Ådelia ja Nelli asuvat sisällä ja Candy ja Adelyn ulkona, näin varmaan kaikki on tyytyväisiä. Paitsi tietysti alkuun Ådelia, jolle tuntui sopeutuminen vievän aikaa. Se oli aika kiukkuinen ensimmäisinä sisäpäivinä, mutta nyt tulee jo reippaasti vastaan luukulle. Vitsailinkin, että nyt loppuu Ådelian "villi ja vapaa" elämä, kun se joutuu tehokäsittelykuuriin koko talveksi;)

Keväällä totutan taas lauman kasaan, uskon, että tässä ei pahempia ongelmia ole. Pahimmat riitapukarithan ovat olleet aina Nelli ja Ådelia. Yritän saada kaikista pupuista saman verran kuvia ja kuulumisia talven aikana blogiin, vaikka laumat onkin erillään:)

Pss...saatte tähän postaukseen kesäisiä kuvia, piristykseksi tähän pimeyteen!

Kerro mihin sattuu

Lauantaina itkettiin ja valvottiin Candyn takia. En montaa kertaa elämässäni ole tuntenut itseäni niin avuttomaksi ja onnettomaksi.

Lähdin päivällä kanilaan aikeissa siivota tyttöjen kämppä perinpohjin. Suunnitelmat saivat uuden käänteen kun kanilaa kävellessäni tajusin jonkun olevan vialla. Vastassa oli vain kolme kania, Candyä ei näkynyt missään. Candy on minua aina ensin vastassa, joten tiesin jonkun olevan vialla.

Juoksin kanilan luokse kauhukuvat päässäni ja näin Candyn makaamassa kyljellään häkin perällä. Kani makasi pissalätäkössä ja hengitti vain vaivoin.
Vihelsin ja huutelin Candyn nimeä ja lopulta se nousi vaivalloisesti hieman ylöspäin.
Otin tärisevin käsin kanin pois kämpästään ja aloin kiikuttaa sitä sisälle.
Candy oli ihan veltto ja puuskutti oudosti. Sen silmät oli lasittuneet ja se ei ottanut mitään kontaktia ulkomaailmaan.
 Koko matkan sisälle ajattelin vain, että en kestä menettää Candyä. Ei minun pikku Candyä, jonka hoidin pienestä rääpäleestä isoksi kaniksi...Tunne oli ihan kaamea!

Laskin velton ja haisevan kanin kylppärin lattialle. Sinne Candy lyyhistyi heti kyljelleen. Tällöin soitin äitini apuun, koska piti päästä eläinlääkärille. Tässävaiheessa aloin myös itkemään ihan hulluna, koska olin aivan varma, että rakas kanini ei huomista näkisi...

Tutkit kyynelten valuessa kanin läpi ja huomasin sen mahan olevan ihan turvoksissa. Tästä päättelin, että Candy kärsii suolitukoksesta. Annoimme äidin kanssa tarvittavan ensiavun ja pesimme hieman pissaa pois neidin kyljistä. Sen jälkeen lähdimme ajamaan eläinlääkäriin.

Lääkäri totesi saman mitä minäkin, suolitukoshan se, viellä erittäin paha sellainen. Candy sai nestettä monta ruisketta sekä lääkettä ja parafiiniöljyä. Kotiin saatiin myös lääkkeitä ja hoito-ohje.
Lääkäri myös totesi, että jos ei maanantaihin mennessä helpotu, on Candy pakko leikata.

Lauantai-sunnuntai välisen yön vietin Candyn seurassa. Pelkäsin sen menehtyvän ja murehdin jo leikkausta. Miksi onnen tajuaa vasta kun sen meinaa menettää?

Onnekseni voin kertoa, että Candy voi hyvin! Se on ollut sisällä eristyksessä muusta laumasta ja on alkanut parantua hienosti!
Eilen illalla sairastuvalla vastassa oli jo pirteä kani, joka oli jo ihan oma itsensä. Hirveästi tuntui Candyä kiukuttavan häkissä oleminen ja lääkkeen ottaminen. En varmaan ikinä ole ollut noin onnellinen kanin kiukuttelusta!:)

Taidettiin selvitä hengissä kokemuksesta. Vielläkään ei ole tietoa, että mikä tämän aiheutti. Muut kanit nimittäin on kunnossa ja ruokinassa sun muussa ei ole mitään muutoksia. Jaa-a, tiedä sitä vaikka ei selviäsi ikinä. Pääasia on se, että Candy voi hyvin.

Siimähäntien iltakuvaus

 
 

Carpe diem

Eräs paras asia mitä eläimet on minulle opettanut on otsikossakin esiintyvä lause, tartu hetkeen.
Eläimet elävät hetkessä, ne eivät murehdi huomista tai harmittele eilistä. Näitä pieniä onnellisia hetkiä koettiin eräs päivä kun päästin kanit ensimmäistä kertaa vapaaksi uudelle pihalle.

Annoin ensin pitkäkorvien asua parisen päivää uudessa kodissa, ennenkuin päästin ne pihalle yksitellen. Neitejä oli tosi vaikea vahtia samalla kun valokuvasi, joten kuvat on sitä laatua:)

 
   
   
   
 

Koti on siellä missä sydänkin on

Ensinnäkin, ulkoasu koki totaallisen muutoksen. Kesähän alkaa olla ohi (vaikken sitä varmasti myönnä!), joten vihreä sai väistyä. Mitäs mieltä olette?:)

Toiseksi, kanien uusi kämppä valmistui ja pitkäkorvat muuttivat luokseni sunnuntaina.
Voi sitä riemun määrää, kun sain taas omat mussukkani itselleni, oli jo ikävä!

Uusi kanila on isäni ja pikkuveljeni käsialaa, itse tosin sen suunnittelin. Mökissä on hyvät eristykset ja mukavan lämpöistä. Se on myös iso, vaikka kuvasta sitä on vaikea hahmoittaa.
Takana on kaksi kerrosta, tuossa tornissa taas säilytetään ruuat. Kaneilla on myös ihan hervottoman kokoinen ulkotarha, jossa ne saavat asua kesät. Siitä minulla ei ole viellä kuvaa, koska se ei ole viellä valmis. Eli tämä keltainen on kanien talvikämppä.


Moni on pyydellyt postausta kanien sekä rottien tavaroista ja niiden kämpistä. Voin jo lupailla, että postausta tulee heti kun ollaan saatu kaikki valmiiksi;)

Kanit oli varmaan yhtä innoissaan muutosta kuin omistaja. Poikkeuksena tietysti Nelli, jolle muutokset on aina alkuun vaikeita. Niin kuin veikkasinkin, Nelli oli hieman shokissa. Jellona otti yhden kulman itselleen, jossa se kökötti ja ajoi vihaisesti kaverinsa pois, jos ne sinne uskalsivat mennä. Nyt alkaa jo Nellinkin kanssa helpottaa.

Nyt olen kipeänä, mutta heti kun tästä taudista pääsen, lähden testailemaan pupujen kanssa uutta isoa pihaa!



Rotille kuuluu myös hyvää.
Nyyti oli meille tullessaan tosi pieni ja kokoero Nuttuun oli tosi huima. Nyyti oli valehtelematta yli puolet pienempi kuin Nuttu, vaikka neidit ovat päivälleen saman ikäisiä.
Nyyti oli myös superarka, se ei uskaltanut edes liikkua, jos ihminen oli samassa huoneessa. Olin myös huolestunut rottien suhteesta, ne kun ei ekaan viikkoon ottanut toisiinsa mitään kontaktia.
Mieluummin vain väistelivät toisiaan ja olivat eri kerroksissa.



Ilokseni voin kertoa, että pikkuNyyti on alkanut saada massaa ja kasvaa hienoa vauhtia. Kokoero Nuttuun on vielläkin suuri, mutta sentään me edetään oikeaan suuntaan. Nutun ruokailua pitää muuten ruveta hieman vahtimaan, se paisuu kuin rantapallo tätä tahtia:D Ai mitenniin ahne eläin?



Nyyti on vielläkin arempi kuin Nuttu. Pikkuhiljaa alkaa pikkuinen avautua. Nyyti jopa tulee luukulle satunnaisesti, eikä vastustele syliinottamista.
Tytöt myös nukkuvat yhdessä, niiden suhde on selvästi paranemassa kokoajan.



Loppuun viellä kuva rottien lukaalista:)